Nythän oli esillä tämä aihe mediassa kun opettaja oli ojentanut oppilasta ja saanut potkut. En lukenut enempää oikeestaan kun otsikon, mutta tuntui kuohuvan aihe ja tulipa Facebookissa vastaan joku addressikin, jossa kerättiin nimiä tämän opettajan puolesta, että virka pitäisi hänelle antaa takaisin. No, samasta aiheesta on miehen kanssa käyty keskustelua kun meidän lasten serkkujen käytös on välillä sellasta aikuisia kohtaan, että jopa miulla meinaa kiehahtaa. En niinkun ymmärrä, miten nykyaikana lapset käyttäytyvät tuolla tavalla, jopa ala-aste ikäiset! Poika 8 vuotta, piirtää äidilleen piirrustusta ja toteaa, että äiti ei saa nähdä sitä ennenkuin se on valmis ja sanoo äidilleen "ala vetää siitä", myöskin kiroilee, pompottaa äitiään ja viimeviikonloppuna pyysi äidin kattomaan jotain temppuaan mitä parvekkeella touhusi ja näytti keskaria ikkunan läpi : O Siinä vaiheessa olin silleen monttu auki että ei helvetti oikeesti. Miten vanhemmat ei oo osannut komentaa lapsia silloin kun ne on olleet pieniä ja nyt on sit jo turha sanoa enää mitään kun sen auktoriteetti on jo menetetty ja lapset tekee/puhuu miten ite tahtovat. Äiti siinä vieressä sitten mussuttaa "no älähän nyt", toisinsanoen pyytää, ei käske tai komenna, ei ole se johtava aikuinen vaan "kaveri" joka ehdottelee, josko tehtäis näin tai näin. Sitten nämä kohta murrosiään tulevat tytöt, 12v. Hirveä arvostelu ja sättiminen aina äidin pukeutumisesta (joka on siis ihan sopiva hänen ikäiselleen ja näin aikuisen silmin oikein hyvä) ja se sävy miten ne lapset sen asian esittää... Todella halveksivasti ja aina ollaan naama nurinperin, äyvätään ja valitetaan kun kaikki on niin huonosti. Siis mitä ihmettä? Kaiken huippu on se, että lapset päättää lähdetäänkö kyläreissulle vai ei. Siis joo, voihan aina mielipidettä kysyä ja vähän etukäteen asiasta kysästä, mutta kyllä miun mielestä aikuinen on se joka sen päätöksen loppupeleissä tekee. Siis eihän nää nyt ole ees pahoja esimerkkejä, mutta kyllä miulla pistää vihaks ja suututtaa monesti kun kuuntelee miten rumaan ja vähättelevään sävyyn vanhemmilleen puhuvat. Miehen kanssa ollaan mietittykin monesti, miten itse omia lapsiamme kasvatamme. Ja ehdoton on se, että lapset oppii kunnioittamaan vanhempia, heille asetetaan rajoja ja peruskäytöstavat on oltava hallussa. Kotona meillä kyllä kuri pelas, ihan lempeesti ja normaalisti on minua ja siskoani kasvatettu, kyllä myös on saatu luunappeja ja tukistuksia, enkä koe tulleeni pahoinpiellyksi. Jos oisin esim. isälleni näyttänyt keskaria tai aukonut suorastaan päätäni olisin saanut korvilleni. Kyllä se äitikin osas arestiin laittaa tai luunapin antaa. Kyllä vaan oon oppinut aikuisia kunnioittamaan, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Tuntuu, että nykyään ei lapsille sanota EI mihinkään, se on sellasta lässyttämistä ja jotain sinneppäin. No, tässä oli vaan ajatuksia (alleviivaan, että MINUN ajatuksiani), mitä on herännyt tässä omia lapsia kasvattaessa ja muita seuraillessa. Jokainen taaplaa tavallaan ja kestäkööt seuraukset ; )
Mies tuolla häärii kokkikolmosena kotitekoisen pizzan kimpussa, lapset nukkuu ja käydään illanviettoon : ) Hyviä öitä vain!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti