Meillä flunssa alkaa helpottaa. Itse oon vielä räkäsempi, tyttö ei oikeestaan enää ja mies säästyi pöpöltä kokonaan. Kyllä on taas turistettu paketillinen nenäliinoja ennätysajassa : D
Pientä kotipuuhastelua tässä tullut tehtyä, kovasti ois edelleen vimma siivoilla ja järjestellä, sisutaakin ois kiva. Mut miehen mielestä se on turhaa tässä vaiheessa kun tarkoitus on vielä remontoida paikkoja ja laitella tapetteja ym. Laitan tähän pari kuvaa mitä on tullut touhuiltua : )
Polttopuuta talven varalle
Kävin alkuviikosta neuvolassakin. Silloin oli rv 28+3 ja kaikki oli loistavasti. Luulin painoa tosiaan tulleen, mutta reilussa parissa viikossa vain 100g!! Paineet, pissa ja hemppa olivat kunnossa ja sydänäänet kuului nätisti. Vauva tällä erää oli jo oikeinperin, eli pää alaspäin asettautuneena, toivottavasti pysyisikin näin ettei enää ainakaan täysin päinvastoin käänny. Kohtu oli kasvanut ns. ennätysvauhtia kun vertaa edelliseen raskauteen ja vaikuttaisi, että tällä kertaa saan suht normikokoisen (toivottavasti noin 3 kiloisen) vauvan <3
Eilen alkoi AVA:lta uusi vauvaohjelma: Erilaiset äidit. Pitihän se tietysti tsekata millainen ohjelma on. Vähän tylsä se alku kun liikaa vatvottiin sitä parisuhdetta ja äitiä sekä isää. Enemmän kiinnostaisi se raskaus, synnytys ja itse vauva. Kun vauva syntyi niin oli kyllä niin herkkää että kyyneleet nous silmiin! Kyllä sitä jo alkaa miettimään, että millainen se lähestyvä synnytys omalla kohdalla on....
Kävin tänään viemässä keskussairaalaan vastasyntyneiden valvontaosastolle pienen kassillisen vaatetta. Tein inventaarion vauvanvaatteisiin ja ne mitä en itse tarvinnut, poimin niistä pienimmät 50cm ja muutaman 56cm vaatteen, lähinnä bodyja ja puolipotkareita. Neiti oli silloin synnyttyään viikon ko. osastolla ja muistan, että pienen pienistä vaatteista oli pulaa. Osastolla on keskosia ja muita erityistä hoitoa vaativia vauvoja, joten pienille vaatteille on tarvetta. Silloin ainakin vaatteita ei hirveästi ollut ja muistan kun en löytänyt varastosta sitten millään alle 60cm vaatteita neidille ja jouduin pukemaan hälle aivan ylisuuret potkuhousut ja bodyn. Hyvä että koko vauvaa näky vaatepaljouden seasta : D Toivottavasti vaatteet tulevat tarpeeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti